”Ai SE opettaja…” - Reaktio, joka tuli tutuksi kun kerroin lähteväni vuodeksi vaihtoon Kölnin musiikkikorkeakouluun professori Rainer Moogin luokalle. Monen muun suomalaisen alttoviulistin jalanjäljissä lähdin kovaan koulutukseen. Alun perin lähtöni Kölniin piti tapahtua jo vuonna 2001, täytin pääsykoepaperit ja sain postissa kutsun kokeisiin. Pupu kuitenkin meni pöksyyn tuoreella ylioppilaalla ja jäin Suomeen opiskelemaan ja itsenäistymään. Ajatus tuosta Saksassa opiskelusta jäi silti kytemään. Vuodeksi 2006-07 olin kerännyt tarpeeksi rohkeutta ja lähdin vaihtoon.
Ensimmäinen tapaaminen Moogin kanssa oli tammikuussa 2006. Olin ottanut yhteyttä suoraan professoriin ja sovin ”koesoittotunnin”. Vaikutti siltä, että paljon olisi korjattavaa tekniikassani, mutta Moog ilmaisi kiinnostuksensa ottaa minut luokalleen. Samalla hän mainitsi mestarikurssista syyskuussa Kreikassa, jonne hän suositteli osallistumaan, näin saisimme tehokkaasti työn aloitettua. Kreikkaan kurssille lähti myös kaksi Moogin entistä oppilasta, Tommi Aalto ja Olli Kilpiö. Henkinen tuki oli siis taattu ja kurssin tavoite - tehokas aloitus asentojen korjaukselle - täyttyikin helteessä hikoillessa.
Syksyllä ensimmäisenä tavoitteena oli saada jousikäden tekniikka korjattua. Siihen meni pari kuukautta, jonka jälkeen ryhdyttiin vaativampaan korjaukseen, vasemman käden asentoihin. Moog kysyi monta kertaa: ”Haluatko todella ryhtyä siihen? Todennäköisesti vietämme loppuvuotesi niissä merkeissä, jaksatko varmasti? Tämä tulee vaatimaan kovaa työtä.” Totesin vastaukseksi joka kerta että sitähän varten tänne tulin, totta kai aioin jaksaa vaikka väkisin. Niinpä alkoivat sormiharjoitukset jotka jatkuivatkin seuraavat viisi kuukautta. Harjoituksia kertyi yhteensä neljä sivua, joita joka päivä kertasin kahteen otteeseen yhteensä 3 tuntia päivässä. Enempää ei fyysisesti olisikaan jaksanut, asento kun muuttui niin selkeästi että uudet lihakset joutuivat töihin. Niiden harjoittamisessa meni oma aikansa. Kappaleita olisin päässyt soittamaan jo neljän ja puolen kuukauden jälkeen mutta omasta tahdostani pinnistelin vielä pari viikkoa päälle. Kahden soittotunnin viikkotahdilla tehokasta työtä tehtiin lokakuun alusta kesäkuun loppuun saakka.
Moogin maine luokasta ulosheittäjänä ei minun kohdallani onneksi käynyt toteen. Muutenkin huomasin, etteivät kaikki puheet täysin paikkaansa pitäneet. Ainoita tilanteita joissa olo tuli todella tukalaksi oli se, jos tunnilla oli yleisöä, muita oppilaita esimerkiksi. Silloin opetusmetodi muuttui äkkiä rajummaksi ja hiki virtasi selässä useammin kuin kerran. Oli myös tunteja, joilla olin yhdessä toisen oppilaan kanssa. Tuolloin huomasin, etten tosiaankaan ole ainoa joka painii näiden ongelmien kanssa. Myös se, että vaikka Moog tunnilla oli malttamaton ja huusi ja joskus jopa haukkui, niin pidemmällä aikavälillä hän oli mitä kärsivällisin opettaja ja jaksoi tunnista ja viikosta toiseen kuunnella ja korjata niitä samoja sormiharjoituksia.
Suurin edellytys tekniikan korjaamiselle oli aika. Suomessa ollessa töitä riitti jatkuvasti, joten mitään tällaista pidempiaikaista projektia ei olisi voinut toteuttaa ilman töistä kieltäytymistä. Nyt siihen oli mahdollisuus, mitään muuta soittamista koulun orkesteriperiodia ja jousikvartettia lukuun ottamatta ei ollut, aikaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Jopa niin paljon, etten oikein osannut käyttää sitä kaikkea. Olin tottunut siihen samaan vauhtiin mikä Suomessa oli tullut vakioksi: Harjoittelin silloin kun aikaa oli ja töiltä ehti, mahdollisimman tehokkaasti.
Kaiken kaikkiaan vuosi vaihdossa teki hyvää. Kehityin soittajana, paransin iskunkestävyyttäni (nykyään pystyn ottamaan vastaan melkein minkälaista palautetta vain), pääsin hetkeksi pois normaalikuvioista, itsenäistyin ja aikuistuin. Ja lisäplussana: sain nukuttua pois muutaman vuoden univelat.