Raportti osallistumisestani Australian 35. kansainväliseen alttoviulukongressiin 29.6.-3.7.2007

Kirjoittanut: Max Savikangas 2.10.2007

Valokuvat ja videoleikkeet: Neil Shepherd

Kongressin avajaistilaisuus Elder –salissa.

Taustaa

Pohjoismaisen alttoviuluseuran yhteyshenkilö Henrik Frendin ruotsista kyseli Jouko Mansnerukselta loppukeväällä 2007, josko joku Suomesta olisi halukas matkustamaan esiintymään Australiaan, Adelaideen 35. kansainväliseen alttoviulukongressiin edustamaan Suomea ja Pohjoismaita. Jouko kysyi sitten minulta, olisinko kiinnostunut, ja vastasin että ilman muuta!

Matkustamista koko rahalla

Matkustaminen toiselle puolelle maapalloa maksaa. Kongressin järjestäjä, Keith Crellin Adelaiden Elder -konservatoriosta lähetti minulle virallisen kutsun ilmoittaen samalla, että ei voisi maksaa mitään korvauksia, ei edes majoitusta. Reissu olisi siis mahdollinen ainoastaan apurahojen turvin, joten ryhdyin hakemaan. Aikaa oli vähän, ja sainkin viimeisen, ratkaisevan myöntöpäätöksen vasta puolitoista viikkoa ennen lähtöä. Matka-avustusta myönsivät Taiteen keskustoimikunta (1500 e), LUSES (1000 e) ja Suomen alttoviuluseura (500 e). Toteutunut matkabudjetti oli n. 3400 euroa, josta oma osuuteni oli n. 400 euroa.

Lentoaika oli suuntaansa 32 tuntia ja aikaero + 7 tuntia. Lähdin liikkeelle tiistai-iltapäivällä Helsinki-Vantaalta ja olin perillä torstai-aamupäivällä Adelaidessa. Matkareitti mennessä oli Helsinki – Lontoo – Bankok – Sydney - Adelaide. Palatessa reitti oli Adelaide – Sydney – Singapore – Lontoo - Helsinki. Välilaskuja oli 4, mutta pysähdykset olivat sen verran lyhyitä, ettei lentoasemilta ollut mahdollista poistua. Arvannette, ettei paljoa tehnyt mieli istua välilaskujen aikana, joten käppäilinpä ympäriinsä näillä lentoasemilla.

Organisaatiopörinää

Pikkaisen oli siis kivistävä ja höperö olo, kun saavuin 29.6.2007 aamupäivällä Adelaideen. Ehdin juuri viedä tavarat hotellille, ja sitten olikin jo kansainvälisen alttoviuluseuran hallituksen kokous, johon minut oli pyydetty kertomaan Suomen alttoviuluseuran toiminnasta ja Pohjoismaisen alttoviuluseuran tilanteesta. Taustamateriaaliksi olin saanut tekstit Jouko Mansnerukselta ja Henrik Frendiniltä. Puheenvuoroni perusteella Suomen alttoviuluseuran toimintaa pidettin varsin hyvin organisoituneena ja mielenkiintoisena. Seuran viiden vuoden välein järjestämästä alttoviukilpailusta oltiin erityisen vaikuttuneita. Sen sijaan Pohjoismaisen alttoviuluseuran toiminnan suhteen oltiin kriittisiä. Ehkä ihan syystäkin. Ihmeteltiin nimittäin, miksei Pohjoismainen alttoviuluseura vieläkään täytä kv. alttoviuluseuran jäsenyyden kriteereitä, eli miksei ole olemassa kirjallisia sääntöjä, miksei ole toimivaa hallitusta, miksei makseta vuosittaista jäsenmaksua kv. alttoviuluseuralle (7 % kerätyistä jäsenmaksuista), miksei ole toimintaa?

Totta lieneekin, että perustamisestaan vuonna 2001 Helsingissä alkaen Pohjoismaisen alttoviuluseuran toiminta ei ole ollut vielä kovin hyvin organisoitunutta eikä aktiivista. Suurin ponnistus oli Reykjavikin hieno kv. alttoviulukongressi vuonna 2005, jossa minäkin olin esiintymässä. Vuonna 2001 valittu Pohjoismaisen alttoviuluseuran hallitus on Henrik Frendin (S), Tim Fredriksen (D), Jouko Mansnerus (F), Otto Freudenthal (S), Ingvar Jonasson (I) ja Anders Wahl (N). Voisi sanoa, että toiminta ei ole oikein lähtenyt kunnolla liikkeelle, en esimerkiksi tiedä kuinka monta kertaa hallitus on kokoontunut perustamisestaan lähtien. Yksi hallituksen jäsen, Otto Freudenthal on jo sitä paitsi ehtinyt muuttaa Walesiin ja perustaa sinne alttoviuluseuran. Henrik Frendin on ehdottanut, että minut valittaisiin hallitukseen Oton tilalle, Joukon keralla toisena suomalaisena. Olisin suostuvainen mikäli asia etenee.

Sovittiin, että Pohjoismainen alttoviuluseura yrittää organisoitua virallisemmin, jotta se vihdoin täyttäisi kv. alttoviuluseuran jäsenkriteerit, ja yrittää myös pistää pystyyn jotain oikeaa säännöllistä toimintaa. Kv. alttoviuluseuran puheenjohtaja Michael Vidulich lupasi auttaa organisoitumisessa, ja hän onkin nyt laatinut varsin yksityiskohtaisen englanninkielisen ehdotuksen Pohjoismaisen alttoviuluseuran säännöiksi. Olen lukenut ne läpi, ja mielestäni ne ovat erittäin hyvä lähtökohta.

Henrik Frendininillä on puolestaan idea ensimmäisestä Nordic Viola Society Viola Weekendistä Tukholman konservatoriossa, johon kaikkien Pohjoismaisten alttoviuluseurojen edustajat kokoontuisivat keskustelemaan keskenään sekä luennoimaan ja musisoimaan toisilleen. Ja muuta mukavaa. Tarkoitus olisi järjestää tapahtuma vuosittain. Mielestäni tällaista viikonloppua kannattaisi heti ryhtyä suunnittelemaan. Uskon, että kiinnostusta tällaiseen Pohjoismaiseen alttoviuluvuorovaikutukseen on piilevänä olemassa, ja että siitä olisi kaikille osapuolille suurta hyötyä. Miten hyvin oikeastaan olemme perillä siitä, mitä lähinaapuriemme alttoviulumusiikissa tapahtuu?

Niin, kunhan vain joku järjestäisi! On käynyt ilmi, että Suomen alttoviuluseura on Pohjoismaisista alttoviuluseuroista parhaiten organisoitunut ja sillä on eniten jäseniä ja toimintaa. Esimerkiksi Tanskan tai Norjan alttoviuluseuroissa ei ilmeisesti tapahdu tällä hetkellä paljoakaan. Ehdottaisin, että Suomen alttoviuluseura auttaisi tämän ensimmäisen viikonlopun organisoinnissa jotenkin. Kannattaisi varmaan pyrkiä siihen, että tapahtuma järjestetään vuorovuosina eri Pohjoismaissa (vastaavalla tavalla on muuten toiminut jo kymmeniä vuosia Ung Nordisk Musik, nuorten Pohjoismaisten säveltäjien musiikkiin keskittyvä vuosittainen tapahtuma, olen osallistunut). Tämän myötä muidenkin Pohjoismaiden alttoviuluseurat toivottavasti heräisivät. Olisin itsekin valmis tekemään jotain, jotta tällainen vuosittainen Pohjoismainen alttoviulutapahtuma saataisiin aikaiseksi.

Mutta takaisin Adelaideen, Australiaan. Kerroin eri maiden alttoviuluseurojen virallisessa tapaamisessa 30.6.2007 taas Suomen alttoviuluseuran toiminnasta sekä suomen musiikkielämän rakenteista. Lisäksi edustin samalla Pohjoismaista alttoviuluseuraa ja kerroin sen tähänastisesta toiminnasta. Tapaamisessa olivat edustettuna seuraavien maiden alttoviuluseurat: USA, Kanada, Saksa, Italia, Espanja, Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka, Kiina, Nigeria, Suomi (ja kauttani muut pohjoismaat Ruotsi, Norja, Tanska sekä Islanti).

Kv. alttoviuluseuran puheenjohtaja Michaal Vidulich kehoitti minua myöhemmin henkilökohtaisessa keskustelussa hakemaan kansainvälisen alttoviuluseuran hallituksen. Asia jäi pohdittavakseni. Olenkin nyt 29.9.2007 ehdottanut itseäni - Henrik Frendinin ja Jouko Mansneruksen hyväksymänä - kv. alttoviuluseuran hallituksen Pohjoismaiseksi järjestösihteeriksi, englanniksi executive secretary (Nordic). Tähän virkaan ei valita vaaleilla, vaan puheejohtaja nimittää kolmeksi vuodeksi. Saa nähdä, kuka valitaan lokakuussa 2007 kv. alttoviuluseuran puheenjohtajaksi ja mitä hän tyrkyttäytymisestäni tuumaa.

Michael Vidulich, kansainvälisen alttoviuluseuran puheenjohtaja.

Rusinat pullasta

Adelaiden kongressiohjelma oli täyteen ahdettu: päällekkäin oli koko ajan useita eri tapahtumia. Ohjelma koostui järjestötapaamisista, luennoista, konserteista, kongressialttoviuluyhtyeen harjoituksista, soitin-, nuotti-, ja tekniikkanäytteilyistä, mestariluokista ja illanvietoista. Oli mahdotonta osallistua kaikkeen ja on mahdotonta tässä raportissa kertoa kaikesta mihin osallistuin. Kerron siis muutaman mieleenpainuvimman kokemuksen.

Menin kuuntelemaan emeritusprofesssori David Daltonin luentoa The Art of Primrose ja keskustelin hänen kanssaan luennon jälkeen. Dalton oli Primrosen oppilas ja myöhemmin ystävä, joka on kirjoittanut mm. kirjat Playing the Viola, Conversations with William Primrose sekä Primrosen muistelmateoksen Walk on the North Side, Memoirs of a Violist. Dalton on lisäksi PIVAn, Primrose International Viola Archaivin perustaja Brigham Young Universityssä (Provo, Utah, USA) ja edelleen vaikuttaa sen toimintaan aktiivisesti. Olen lukenut Daltonin kirjat useasti, ja oli hienoa tavata tämä jo iäkäs harras herrasmies. Hänen silmistään ja eleistään pilkahteli ja puheissaan vilahteli samaa älyllistä huumoria kuin kirjoittamistaan kirjoista. Hän pyysi minut jopa kahdenkeskiseen tapaamiseen kertomaan lisää netcastingista, kun olin kv. alttoviuluseuran yleiskokouksessa yltiöpäisesti ehdottanut, että kaikki alttoviulukongressien tapahtumat voitaisiin lähetettää videostriimauksena nettiin. Sibelius-Akatemialla ja Ylellä on jo tällaista toimintaa. Mahdollista on, että tämän seurauksena PIVA jossain vaiheessa rupeaa netcastaamaan joitakin alttoviulutapahtumia, sillä heillä on on yliopistolla olemassa tarvittava laitteisto ja henkilökunta. Kukaan ei vain ollut tullut ajatelleeksi tällaista käyttöä!

William Primrose ja David Dalton 1970-luvulla muistelmateoksen käsikirjoituksen parissa.

Heng Ching Fang, tohtoriopiskelija Leedsin Yliopistosta piti mielenkiintoisen luennon historiallisista esityskäytännöistä. Hän tutkii vanhoilta äänitteiltä ja kirjallisten dokumenttien pohjalta mm. Joseph Joachimin, Lionel Tertisin ja William Primrosen soittotyylejä. Esimerkkikappaleena oli Arnold Baxin Sonaatti alttoviululle ja pianolle (1922), jota kuultiin luennolla mm. Lionel Tertisin ja William Primrosen tulkintoina levyiltä. Tavattoman mielenkiintoista oli kuulla, kuinka vapaasti nämä soittajat vanhoilla äänitteillä suhtautuivat nuottikuvaan ja miten paljon nuottien ulkopuolista ilmaisua he toivat musiikkiin. Varsinkin Lionel Tertis, jolle Bax kappaleen tilauksesta kirjoitti, ja jonka kanssa hän sen levyttikin, ottaa huomattavia vapauksia dynamiikan, artikulaation, soittotapojen ja jopa rytmiikan suhteen verrattuna siihen, mitä nuotissa lukee. Tertisin, joka myös itse sävelsi, soittotyylille olivat ominaisia jatkuva vibrato, runsas erilaisten portamentojen käyttö (tietääkö joku, mistä tulevat B-portamenton ja L-portamenton nimitykset, luennoitsija ei tiennyt enkä tiedä minäkään), yhden sormen liu’utukset ja ns. melodinen rubato (eli melodia leijuu rytmisesti säestyksen päällä, tahallisessa epäsynkronissa). Oikeastaan Heng Ching Fangin luennollaan välitti viestin vuosisadan takaa nykymuusikoille: nuottikuva on vain lähtökohta, joka muusikon täytyy omalla aktiivisella tulkinnallaan herättää henkiin! Heng Ching Fangin mukaan tämä pätee kaikkeen musiikkiin, myös nykymusiikkiin.

Heng Ching Fang kuuntelee Hartmut Lindemannin luentoa.

Saksalainen, paljon Australiassa nykyään vaikuttava alttoviulisti Hartmut Lindemann soitti resitaalissaan äsken mainitun Baxin sonaatin. Myös Lindeman on perehtynyt historiallisiin soittotapoihin, hänen ideanaan on soveltaa bel canto-laulutyyliä alttoviulunsoittoon. Ja täytyy sanoa, että Lindemanin ja pianistinsa Ben Martinin soittama tulkinta Baxin sonaatista oli kaikkine liu’utuksineen ja maagisine hetkineen tavattoman liikuttava – jotenkin yhtäaikaa sekä viesti vanhalta ajalta että moderni. Hartmut, joka on myös levyttänyt Baxin sonaatin Ben Martinin kanssa, lähetti viinilasin ääreltä terveisiä varapuheenjohtajallemme Matti Hirvikankaalle, jonka kanssa hän kertoi opiskellessaan samaan aikaan Saksassa, oliko se Bruno Giurannan vai Tibor Vargan johdolla? Matti kuskasi kuulemma mopolla lapsena polion sairastanutta ja sen vuoksi hyvin vaikeasti kävelevää Hartmuttia paikasta toiseen!

Hartmut Lindemann soittamassa Arnold Baxin sonaattia, Ben Martin taustalla pianossa.

Australialainen 25-vuotias alttoviulisti William Lane soitti yhtyeensä Grenzenlos kanssa tasoltaan hieman vaihtelevan, mutta kyllä hyvin mielenkiintoisen konsertin, josta päällimmäisenä jäivät mieleen Williamin vakuuttavat tulkinnat Salvatore Sciarrinon Tre Notturni Brilliantista ja Luciano Berion Sequenza VI:stä.

Uusiseelantilainen Timothy Deighton kantaesitti ansiokkaasti maanmiehensä Martin Lodgen Cadenzan sooloalttoviululle. Merkillepantavan hienosti soi hänen alttoviulunsa, joka oli suurta, hartioiltaan loivennettua mallia. Vastaavia, ei-perinteisen muotoisia soittimia oli muuten soitinnäyttelyssä esillä uusi-seelantilaiselta soitinrakentaja Anthony Elmslyltä. Kokeilin kahta tällaista hänen omaperäisellä tavalla muotoilemaansa alttoviulua, ja ainakin omaan korvaan niissä oli suuren ilmatilan aikaansaama vaikuttavan baritonimainen sointi, ja kuitenkin samaan aikaan tavallisen kokoinen mensuuri ja helppo käsiteltävyys. Eivätkä olleet kalliitakaan!

Timothy Deighton ja hartioiltaan loivennettu alttoviulunsa. Anthony Elmslyn alttoviulumalleja.

Australialaisen alttoviulistisäveltäjän Brett Deanin kappaleet jäivät mieleen mukaansatempaavina ja erittäin taitavasti sävellettyinä. Hän on säveltänyt alttoviulukonserton vuonna 2004, jota ei tosin ollut festivaaliohjelmassa, ja jota en ole vielä kuullut mutta joka täytyy kaivaa esiin! Tämän Berliinin filharmonikoissakin soittaneen, vuonna 1961 syntyneen säveltäjän tuotantoon kannattaa ehdottomasti tutustua, jos etsii uutta ohjelmistoa.

Loistava tulkitsija oli kanadalainen alttoviulisti Steven Dann, jonka resitaalissa pianisti Benjamin Martinin kanssa kuulitiin varsin hykerryttävä yhdistelmä tutumpien ja tuntemattomampien säveltäjien teoksia, mm. Toru Takemitsun The Bird Came down the walk (1995) ja Julius Röntgenin (!) Sonaatti c-molli alttoviululle ja pianolle (1924).

Steven Dann soittamassa resitaalia, Ben Martin pianossa.

Oma resitaali

Pidin kongressissa sooloresitaalin tiistaina 3.7.2007 klo 17:00, konserttipaikkana oli University of Adelaide, Elder Consevatorium of Music, Madley Main Studio. Konserttiohjelma koostui neljästä suomalaisesta ja yhdestä ruotsalaisesta sooloalttoviuluteoksesta. Kolmessa teoksista oli mukana live-elektroniikkaa ja/tai ääniraita, mm. omassa sävellyksessäni Katoamisia alttoviululle ja live-elektroniikalle (2007), josta esitin lyhennetyn version. Resitaalini sujui suunnitellulla tavalla. Järjestäjä oli pystyttänyt konserttipaikalle nelipisteäänentoiston ja oli osoittanut konserttiin hyvän äänentarkkailijan Christian Hainesin elektronimusiikin osastolta. Esitykset menivät hyvin. Kerroin kappaleiden välissä säveltäjistä ja teoksista sekä esittelin käytössä ollutta tekniikkaa. Yleisölle jaettiin myös koostamani käsiohjelma. Resitaalin jälkeen muutamat kansainväliset kollegat tulivat kyselemään lisää ja selailemaan partituureja.

· Katso tästä videoleike: Max soittaa Adelaidessa sävellystään Katoamisia (formaatti: mgp, koko: 22 Mt)

· Katso tästä videoleike: Max soittaa Adelaidessa Jesper Nordinin sävellystä Ma-Xia (formaatti: mgp, koko: 23 Mt)

Max Savikangas soittamassa resitaaliaan live-elektroniikkaan kytkeytyneenä.

Turismo

Ainoa turismini kokonaiselämyksen lisäksi oli se, kun otin raitiovaunun meren rannalle ja kävin kahlaamassa Glenelg –nimisellä biitsillä Intian valtameren äärellä. Vesi oli kylmää, mutta kyllä siinä olisi voinut uida. Eteläisellä pallonpuoliskolla oli nimittäin talvi! Tosin aika leppoisa talvi niillä kun päivällä on 20 astetta lämmintä ja joskus vähän vihmasee. Tyydyin kahlailuun ja matkamuistosimpukankuorien keräilyyn. Ei ollut uimakamppeitakaan, ja olihan juuri siltä rannalta valkohai syönyt sukeltajan vuonna 2005 (tosin ei nyt ihan rannalta vaan 2 km ulkona rannasta). Purjeveneitäkin näkyi, eivät yllättäen olleet sen ihmeemmän kokoisia ja näköisiä kuin Helsingissäkään. Matka-aikatauluni ja budjettini oli tiukka. Australia on niin ihmeellinen ja valtava paikka, että siellä olisi hyvin voinut kierrellä vaikka pari kuukautta, jos olisi ollut aikaa ja rahaa.

Jälkisanat

Kongressi oli kokonaisuutena erittäin mielenkiintoinen ja hedelmällinen. Muita Pohjoismaisia edustajia ei kongressissa ollut, joten sikälikin oli tärkeää, että vaivauduin paikalle, kauimpaa muuten kongressin osanottajista. Sain käydä Australiassa joutumatta henkilökohtaiseen konkurssiin, sain kertoa Suomen alttoviuluseurasta kansainväliselle alttoviuluseuralle ja muiden maiden edustajille, sain ehkä jotenkin edistettyä Pohjoismaisen alttoviuluseuran aktivoitumista, sain soittaa resitaalin aidosti kiinnostuneelle yleisölle, kuulin uusia teoksia ja hienoja alttoviulisteja sekä solmin kontakteja kansainvälisiin kollegoihin. Esimerkiksi jo mainitsemani nuoren australialaisen nykymusiikki-intoilija-alttoviulisti William Lanen kanssa aiomme soittaa jotain yhdessä jossain vaiheessa. Ja mukaan tarttui muutama kiinnostava uusi-seelantilaisen John Elmslyn soolokappale, jota aion kantaesittää Suomessa. Sattumoisin tapasin John Elmslyn äsken, elokuun 2007 lopulla, uudestaan ICMC-festivaaleilla Kööpenhaminassa, jossa meillä oli Uusinta-kamariyhtyeen kanssa keikka! Nostimme maljan.